Tampereen kulttuuristrategia 2030 – koko kaupungin yhteinen strategia luotiin yhteiskehittämällä

TAMPEREEN KAUPUNKI

Tampereen kulttuuristrategia 2030 – koko kaupungin yhteinen strategia luotiin yhteiskehittämällä

Strategia, Yhteiskehittäminen, Palvelumuotoilu

Tampereen kaupunki on muodostanut ensimmäistä kertaa pitkän aikavälin kulttuuristrategian kaupunkistrategian rinnalle. Vuoteen 2030 vuoteen asti vaikuttavalla kulttuuristrategialla halutaan kasvattaa kestävästi yhteistä kaupunkia, ja se on myös keskeinen osa Tampereen ja Pirkanmaan hakemusta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Kulttuuristrategian tavoitteena on vaikuttaa kulttuurin keinoin siihen, millainen kaupunki Tampereesta kasvaa, lisätä tamperelaisten hyvinvointia ja antaa jokaiselle mahdollisuus tuntea olevansa osa yhteisöä.

Kulttuuristrategiassa kuuluu kaupunkilaisten ja kulttuurin asiantuntijoiden ääni. Se haluttiin muodostaa alusta lähtien mahdollisimman avoimesti ja kaupunkilaisia, kaupungin palveluryhmiä ja sidosryhmiä kattavasti osallistaen. Pentagon Design toimi Tampereen kaupungin strategisena kumppanina yhteiskehittämisen suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä kulttuuristrategian sisältöjen ja ensimmäisen luonnoksen muodostamisessa.

Lähestymistapa

Kulttuuristrategiaa aloitettiin valmistelemaan keväällä 2019 osana Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihankkeen tapahtumakiertuetta ja sidosryhmätilaisuuksia. Tampereen kaupungin kulttuuristrategiasta vastaava taho kaipasi hankkeeseen strategista suunnitteluapua ja pyysi Pentagon Designin asiantuntijoita tuekseen suunnittelemaan ja toteuttamaan yhteiskehittämiseen ja strategiseen palvelumuotoiluun perustuvaa prosessia uuden kulttuuristrategian muodostamiseksi.

Tavoitteena oli tuoda strategian kehitystyöhön mukaan sekä kaupunkilaisten, kulttuurialan ammattilaisten ja sidosryhmien että kaupungin palveluryhmien edustajien asiantuntijuus. Yhteiskehittämällä muodostetulla kulttuuristrategialla vastataan kaupunkilaisten aitoihin tarpeisiin, odotuksiin ja haasteisiin ja lisätään kaikkien osallisten sitoutuneisuutta yhdessä määriteltyjen päämäärien saavuttamiseen.

Yhteiskehittämisen prosessi perustui strategisen muotoilun osallistaviin menetelmiin, ratkaisukeskeiseen dialogiin, yhteisen tahtotilan muodostamiseen sekä kaupunkilaisten äänen, toimijuuden ja osallisuuden edistämiseen. Tehtävänämme hankkeessa oli auttaa strategiatyöryhmää suunnittelemaan osallistavaa prosessia; suunnitella asiantuntijoille ja henkilöstölle laadullinen kyselytutkimus; suunnitella ja fasilitoida sidosryhmiä ja palveluryhmiä osallistavat yhteiskehittämisen työpajat; analysoida ja syntetisoida kaikesta kootusta aineistosta yhteenveto; ja tuottaa ensimmäinen luonnos strategiadokumentin rakenteesta sekä keskeisistä teemoista, sisällöistä ja viesteistä.

Yhteiskehittämisen työpajoihin tuotettiin työskentelyä pohjustava materiaali kulttuuristrategiaan liittyvästä taustatiedosta; kaupunkistrategian painotuksista ja keskeisistä kulttuuristrategiaan vaikuttavista tulevaisuuden ilmiöistä. Työpajoissa työskenneltiin pienryhmissä, ja ryhmätyöskentelyä varten suunniteltiin kulttuuristrategian keskeisten teemojen, tavoitteiden sekä toimintaperiaatteiden määrittelylle omat työpohjansa. Lisäksi osallistujat määrittelivät kriteeristön onnistuneelle kulttuuristrategialle sekä vaikuttavuustavoitteet.

Tulos

Kulttuuristrategiaa kommentoitiin kaupungin eri yksiköissä ja luonnosversiota yleisö- ja sidosryhmätilaisuuksissa. Eniten tamperelaiset kommentoivat kulttuurin saavutettavuutta sekä omaehtoisen kulttuuritoiminnan tilantarvetta.

Tampereen uuden kulttuuristrategian pääteemoiksi muodostuivat kulttuurin yhdenvertaisuus, kulttuuritoimijoiden tukeminen, kulttuuriympäristö sekä kansainvälisen tason elämystarjonta. Strategiassa nostetaan esiin kuntalaisten omaehtoisen toiminnan merkitys sekä kulttuuri osana hyvinvoinnin edistämistä.

Tuottamamme kulttuuristrategian ensimmäinen luonnos sai erinomaisen palautteen ja toimi strategian hiontavaiheessa lähtökohtana sidosryhmien keskustelulle ja kommenteille, joiden perusteella strategiadokumentti viimeisteltiin lopulta kaupungin kestävää kasvua kulttuurin voimin luotsaavaksi Tampereen kulttuuristrategiaksi 2030.

”Yhteiskehittämällä muodostetulla kulttuuristrategialla vastataan kaupunkilaisten aitoihin tarpeisiin, odotuksiin ja haasteisiin ja lisätään kaikkien osallisten sitoutuneisuutta yhdessä määriteltyjen päämäärien saavuttamiseen.”