HELSINGIN KAUPUNKI

Malminkartanon kirjaston uudessa konseptissa näkyy asukkaiden kädenjälki

palvelumuotoilu, palveluympäristö, asiakaskokemus, kaupunkimuotoilu, palvelukonsepti, osallisuus, yhteiskehittäminen, tilasuunnittelu, asukasymmärrys, konseptisuunnittelu

Uudenlaiselle kohtaamispaikalle on Malminkartanossa kysyntää. Tavoitteenamme oli luoda Malminkartanon kirjastosta monien mahdollisuuksien kaupunkitila, joka synnyttää alueelle uutta elinvoimaa. 

Toteutimme uuden kirjaston suunnittelun laajalla osallisuudella yhdessä asukkaiden, henkilökunnan ja muiden sidosryhmien kanssa. Kaupunkilais- ja sidosryhmäymmärrys syötti suoraan kirjaston konseptin kehittämiseen. Sen pohjalta kehitimme yhdessä kirjaston henkilökunnan kanssa palvelu- ja tilakonseptin ratkaisut ja sisällöt, jotka mahdollistavat eri kohderyhmille kiinnostavan ja merkityksellisen vapaa-ajan kokemuksen uudessa kirjastossa. 

Haaste

 

Uudenlaiselle kohtaamispaikalle on Malminkartanossa kysyntää̈, sillä tyhjentyneet liiketilat ja turvattomiksi koetut alueet olivat viemässä kaupunginosakehitystä väärään suuntaan. Tavoitteena oli luoda Malminkartanon kirjastosta monien mahdollisuuksien kaupunkitila, joka synnyttää alueelle uutta elinvoimaa, tukee sen kehitystä omaleimaisena kaupunginosana sekä lisää niin yksilöiden kuin koko paikallisyhteisön hyvinvointia.  

Kirjastoilla on kaikille avoimina olohuoneina erityinen kyky rakentaa yhteyksiä alueisiin ja niiden asukkaisiin – jopa nykypäivän monin tavoin rikkinäisessä maailmassa. Kirjastojen vaikuttavuus on kuitenkin suoraan kytköksissä siihen, miten niissä onnistutaan ymmärtämään kaupunkikehityksen ja vapaa-ajan palveluiden muutossuuntia, eri kohderyhmien nousevia tarpeita sekä tuottamaan niitä vastaavia, paikallisesti merkityksellisiksi koettuja palveluita. 

Lähestymistapa

 

Toteutimme uuden kirjaston suunnittelun laajalla osallisuudella yhdessä asukkaiden, henkilökunnan ja muiden sidosryhmien kanssa. Kirjaston suunnittelua varten luotiin osallisuuden portfolio, joka muodostui eri kohderyhmille suunnatuista, laadullisesti eri tasoisista menetelmistä. Eri menetelmien avulla haluttiin tavoittaa kirjaston nykyiset kävijät, mutta kuulla myös ei-kävijöitä. Pyrkimyksenä oli luoda uusia muotoja vuorovaikutukselle ja tavoittaa myös sellaiset kohderyhmät (esim. nuoret, monikieliset ryhmät, lapsiperheet), joita perinteiset osallistumisen tavat eivät välttämättä aina houkuttele.  

Asukkaiden lisäksi myös alueelliset toimijat, järjestöt ja kumppanit kutsuttiin mukaan yhteiskehittämään uuden kirjaston palveluita. Kumppaneille kirjasto näyttäytyi kutsuvana tekemisen alustana ja mahdollistajana, joka voi tuottaa monenlaista aktiivisuutta alueelle. 

Asukasymmärrys lukuina

504

Osallistettua asukasta

314 verkkokyselyyn vastannutta
155 kaupunkilaiskohtaamista

156

Tavoitettua lasta tai lapsiperhettä

sekä 343 lasten ideaa ja ajatusta uudesta kirjastosta

74

Tavoitettua nuorta

214

Tavoitettua työikäistä

44

Tavoitettua ikäihmistä

66

Tavoitettua monikielistä

Lopputulos

 

Kaupunkilais- ja sidosryhmäymmärryksen pohjalta kehitimme yhdessä kirjaston henkilökunnan kanssa palvelu- ja tilakonseptin ratkaisut ja sisällöt, jotka mahdollistavat eri kohderyhmille kiinnostavan ja merkityksellisen vapaa-ajan kokemuksen uudessa kirjastossa. Palvelukonseptiin sisältyy visio, positio, asiakaskokemuksen tavoitetila, asiakasprofiilit ja palvelutarjooma. Tilakonseptissa hahmotetaan tilojen kokonaisuus, tilavyöhykkeet, toiminnallisuudet ja tunnelma vision, asiakaskokemuksen tavoitetilan ja uutta mahdollistavan palvelutarjooman näkökulmasta. Tilakonsepti toimii arkkitehtisuunnittelun pohjana hankkeen jatkovaiheissa. Uusi kirjasto tulee muodostumaan osaksi Malminkartanoon kesällä 2029 nousevaa uutta ja monipuolista koulukampusta.

Maltsun uusi kirjasto vastaa tämän ajan kaipuuseen olla ”yhdessä erikseen”. Sinne voi tulla sukeltamaan lukemisen maailmaan, kohtaamaan, harrastamaan, innostumaan, viettämään aikaa, kysymään ja saamaan tukea. Matsun kirjastoon on luvassa poikkeuksellisen paljon omaehtoiseen tekemiseen kannustavia tiloja ja konseptissa panostetaan luovan harrastamisen mahdollisuuksiin.

 

Asukkaita ja henkilökuntaa osallistamalla syntyy elävä, kohderyhmiä palveleva ja alueellisesti omaleimainen ja uudenlainen kirjasto. 

Positio

Kuvitukset: Lille Santanen
Kuvat: Jussi Hellsten, Keksi Agency, Vesa Laitinen

”Osallistavassa palvelumuotoiluprosessissa saavutettiin yli 500 eri ikäistä, -kielistä ja taustaista kaupunkilaista mukaan ideoimaan ja kommentoimaan Maltsun kirjaston uutta palvelukonseptia ja uudisrakennuksen tilakonseptia. Työskentely auttoi projektitiimiä priorisoimaan projektiin kohdistuvia, runsaita odotuksia ja tarpeita tietoperustaisesti. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta Maltsun kirjastoa!”


Johanna Laukkanen, vuorovaikutusasiantuntija & Sanna Sivonen, kirjastonjohtaja,
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala